22.9.2018

* * * * *

Sir Pelham Grenville Wodehouse (tuttujen kesken Plum tai Plummie) (1881–1975) oli englantilainen humoristi joka kirjoitti yli 90 romaania, yli 300 novellia, näytelmiä, laululyriikkaa, runoja ja esseitä. Hänellä oli sujuva, jäljittelemätön tyyli ja kertomuksissa oli poikkeuksetta koomiset juonet. Kirjojen henkilöt sanailevat sukkelasti ja joutuvat mitä eriskummallisimpiin kommelluksiin.
Useat Wodehousen teoksista parodioivat 1920 ja 1930 -lukujen Brittiläisiä aristokraatteja. Monista aiheista hän kirjoitti kokonaisia kirjasarjoja.


Hänen kirjojaan luetaan ympäri maailmaa. Käännöksiä on väsätty 28 kielelle, joista kaksitoista on sellaisia, joilla on julkaistu yli 30 teosta. Suomennoksia on myös yli kolmekymmentä. Kipaisepa kirjastoon ja tutustu!

19.9.2018

Aina vain paranee

P.G. Wodehouse
Aina vain paranee

Gummerus 1953
Barmy In Wonderland 1952

Tässä kirjassa ei ole lordeja, hovimestareita eikä maalaiskartanoita. Toilailemassa on sen sijaan sietämätön näyttelijä Mervyn Potter, jonka vaikutuksesta lontoolainen Cyril (Barmy) Fotheringay-Phipps ajautuu hotellin aulakirjurin toimesta Broadwaylle näytelmän tuottajaksi. New Yorkissa hän oitis polttaa ihastuttavan neitokaisen hatun. Onpahan sekin konsti päästä luontevasti puheisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Kokeilkaapa. Kyseinen sanavalmis neito, Dinty Moore, ei tempusta varsinaisesti ihastunut. Palaneen tilalle Barmy kustansi tietysti uuden ja Dintyn valitsema hedelmäsalaattia muistuttava luomus oli kovasti mieleinen.


Erinäisten kommellusten jälkeen asiat näyttivät jo sujuvan mukavasti, mutta sitten kuvaan astui luurankomaisen laiha rikosoikeuden asianajaja J.Bromley Lippincott. Hän oli pelottavan näköinen mies ja hänellä oli pahaa ennustava asiakirjasalkku mukanaan. Lopulta kuitenkin Barmy ja Dinty saattoivat lähettää tällaisen sähkeen: ”Juh-huu, Kappalainen, tai Kirkkoherra. Kannet tyhjiksi piakkoin tapahtuvan vihkimisen varalta, pupuseni. Phippsit saapuvat - ja, voinen lisätä, kellojen soiton säestyksellä. Kunnioittavasti Phipps.”

Tämä on oikein mukava kirja.

Antaa Jeevesin hoitaa

P.G. Wodehouse
Antaa Jeevesin hoitaa 
Pellervo 1950
Carry on Jeeves 1925

Kirja on julkaistu myös nimellä Kyllä Jeeves hoitaa (Kirjayhtymä 1992)  

Kirja on kymmenen tarinaa sisältävä novellikokoelma. Kaikissa tarinoissa Bertie tai joku hänen ystävistään joutuu kiipeliin ja Jeeves keksii keinon selviytyä pälkähästä. Ensimmäisessä tarinassa (Jeeves ottaa johdon) kuvataan ne olosuhteet, joissa Jeeves astui Bertien elämään. Bertie oli edellisenä iltana ollut jokseenkin hilpeissä illanistujaisissa ja hänen olonsa oli vähän hontelo. Ovikello soi ja kynnyksellä seisoi arvokkaan näköinen miekkonen. 
"Saavun työnvälitystoimiston toimeksiannosta, sir. Ellen erehdy, te olette kamaripalvelijan tarpeessa." Yhdellä silmäyksellä miekkonen tajusi mistä oli kyse, meni keittiöön ja palasi kantaen lasia tarjottimella. 
"Suosittelen että maistatte tätä, sir." 
Bertie paiskasi juoman kurkkuunsa. "Hetken ajan tuntui kuin joku olisi räjäyttänyt pommin kupolissani ja jatkanut kulkua palava soihtu kädessä kurkkua myöten alaspäin; ja sitten äkkiä kaikkia tuntui olevan kunnossa."
"Paikka on teidän!"

Monessa kertomuksessa Bertie ja Jeeves käyvät sanatonta taistoa siitä, miten herrasmiehen on sopivaa pukeutua. Jeevesiä närkästyttää Bertien vapaamielinen suhtautuminen etiketin vaatimuksiin. Lopulta Bertie joutuu luopumaan niin viiksistään, pehmeistä silkkipaidoistaan, kuin ”Broadwayn Erikoisuus” hatustaankin.

Viimeisessä tarinassa (Bertie muuttaa mieltään) kertojana on Jeeves. Siinä hän toteaa: ”Työnantajat ovat samanlaisia kuin hevosetkin. Heitä täytyy osata käsitellä. Muutamilla herrasmiesten herrasmiespalvelijoilla on taito käsitellä heitä, muutamilla ei ole. Olen onnellinen voidessani sanoa, että minulla ei tässä suhteessa ole ollut mitään valittamisen aihetta.”

Antaa Psmithin hoitaa

P.G. Wodehouse
Antaa Psmithin hoitaa

Karisto 1928
Leave it to Psmith 1923

”Kuolemattoman humoristin hersyvän hauska kuvaus yritteliään nuoren miehen edesottamuksista englantilaisten maalaiskartanoiden maailmassa. Omalaatuiset lordit ja ladyt eivät lannista nokkelaa nuorukaista, joka ajautuu kommelluksesta toiseen seikkaillessaan salanimen turvin. Tapahtumat sijoittuvat vanhaan hyvään aikaan, englantilaiseen maalaisidylliin, jonka P.G. Wodehouse on kirjoihinsa niin rakastettavasti tallentanut.”

Päähenkilö esittelee oudon nimensä näin: ”Nimeni on Psmith. Pee-smith. Minun pitää kertoa teille, että aloitin elämäni ilman tuota alkukirjainta, ja isäni piti aina ankarasti kiinni vain yksinkertaisesta Smithistä. Mutta minusta tuntui, että maailmassa oli niin paljon Smithejä, ettei pieni vaihtelu olisi pahaksi. Smythe on mielestäni pelkurimaista välttelyä, enkä myöskään hyväksy liian yleistä tapaa liittää eteen toinen nimi yhdysviivan avulla. Niin päätin ottaa nimekseni Psmith. Ääntämisneuvoksi voin lisätä, ettei p kuulu.”


Tämä on ilman muuta paras lukemani Wodehousen kirja. Psmith on henkilönä yllättävä ja erikoinen. Hänen puheensa ei noudattele tavanomaisia latuja ollenkaan! Lordi Emsworth on riemastuttava kuten aina. Alati epäluuloinen sihteeri Baxter menettää itsehillintänsä ja riehuu keskellä yötä heitellen kukkaruukkuja. Vaikka asetelma on sama kuin useimmissa muissakin Wodehousen romaaneissa, Psmithin käytös ja puheenparsi tekevät tästä riemastuttavasti erilaisen. Kirjaan perustuvaa näytelmää esitettiin Lontoon Shaftesbury - teatterissa vuodesta 1930.

”Kun joskus vihdoinkin alkaa suuri vallankumous Lontoon rumuutta vastaan ja malttinsa menettäneet kirkuvat taiteilijat ja arkkitehtilaumat ottavat lopulta lainkäytön omiin käsiinsä ja riehuvat kaupungissa polttaen ja hävittäen, ei varmaankaan Wallingford-katu West Kensingtonissa säästy tulelta.”
”Meidän on muistettava, että enemmän se on Baxterin onnettomuus kuin vika, että hän näyttää vatsakatarriselta sisiliskolta.”

Freddie kosii alinomaa neiti Hallidaytä, ja tämä vain nauraa Freddielle. Psmith antaa seuraavan neuvon: ”Vakuuttakaa itsellenne: ‘tästä päivästä lähtien en rupea kosimaan ennen kuin puolisen jälkeen.’ Kun sen olette tehnyt, on helppo juttu olla kosimatta iltapäivälläkin. Ja vähitellen huomaatte, että voitte luopua siitä kokonaan. Kun kerran olette voittanut tämän halun kosia aamiaisen jälkeen, ei jatko tuota mitään vaikeuksia. Päivän ensimmäisestä kosinnasta on aina pahinta päästä voitolle.”

Etsiessään työtä Psmith laittaa seuraavan ilmoituksen lehteen:
”ANTAKAA PSMITHIN HOITAA.
Psmith auttaa teitä.
Psmith on valmis kaikkeen.
TARVITSETTEKO
Jotakuta järjestämään raha-asianne?
Jotakuta hoitamaan liikehommianne?
Jotakuta viemään koiraanne kävelylle?
Jotakuta karkaamaan tätinne kimppuun?
PSMITH TEKEE SEN
Rikostakaan ei karteta.
Mikä asia teidän lieneekään huolehdittava
(Kunhan se ei ole missään yhteydessä kalan kanssa)
ANTAKAA PSMITHIN HOITAA !”

Fred setä järjestää

P.G. Wodehouse
Fred setä järjestää

Gummerus 1950
Uncle Dynamite 1948

”Kun Otis Painter, vaikeuksien keskellä kamppaileva kustantaja, epähuomiossa liitti muutamia perin sopimattomia taidejäljennöksiä sir Aylmer Bostockin muistelmateokseen, uhkasi koleerinen sir Aylmer häntä tuhoisalla oikeusjutulla. Estääkseen veljensä täten joutumasta turmioon Sally Painter etsi apua suopeamieliseltä ja alati nuorekkaalta Fred-sedältä, Ickenhamin viidenneltä jaarlilta. Fred-setä havaitsi, että pulman ratkaisu vaati ripeää toimintaa, loistavaa strategiaa sekä melko kirpeää häikäilemättömyyttä. Onneksi hänellä oli tarpeellisia luonteenominaisuuksia ylen runsaasti, ja mestarillinen juoni, jonka hän nokkelasti punoi, johti lopuksi – konstaapeli Potterin epäluuloista, Pongo Twistletonin arkalaisuudesta, sekä majuri Brabazon Plankin asettamista esteistä huolimatta – todelliseen riemuvoittoon. P.G. Wodehouse kaikkein loistavimmassa vireessään.”

Fred-sedän elämäntehtävänä on valon ja hyvyyden levittäminen sekä nuorten ihmisten yhdistäminen. Yllättävää kyllä hän onnistuu siinä, vaikka kanssaihmiset sitä epäilevätkin. Fredin siekailemattomien suunnitelmien kokiessa tilapäisen takaiskun, sanoi Pongo näin: ”Olet yhteiskunnan vihollinen numero yksi. Levität hävitystä ja raunioita kaikkialle, niin kuin kylvökone levittää siemeniä. Elämä, vapaus ja onnen tavoittelu joutuvat perikatoon siellä, missä kuljet. Mustan surman tai jonkun muun keskiaikaisen kulkutaudin lailla sinäkin kaadat tuhansia uhreja.” 

Brabazon-Plankin mielestä Fred on yleisen turvallisuuden vihollinen. Sally on toista maata: ”Huikaiseva hymy välähti Sallyn kasvoilla. Tarjoilija, joka juuri toi kananpoikaa ’en casserole’, sai hymyn suoraan kasvoilleen ja oli vähällä pudottaa vadin.”

Tapahtumapaikkana on jälleen kerran maalaiskartano ja aiheena muutamat kihlajaiset. Fred-setä tietää nuoria paremmin, ketkä ovat soveliaita kumppaneita toisilleen ja raivaa esteet näiden onnen tieltä. Tomera sisäkkö Bean saa konstaapeli Potterin – kunhan Sally on ensin työntänyt tämän ankkalammikkoon ja Pongo hankkinut hänelle mustan silmän.

Bill oli nahjus, eikä saanut kerrottua Hermionelle tunteitaan, vaikka Fred oli neuvonut hänelle oikean menettelytavan:
- Teidän täytyy harpata hänen eteensä ja tarttua häntä ranteista.
- Voi peijakas!
- Hänen rimpuilustaan välittämättä te sitten puristatte hänet rintaanne vasten ja annatte suudelmien sataa hänen ylöspäin kääntyneille kasvoilleen. Teidän ei tarvitse puhua paljoakaan. Vain ”oma puolisoni” tai jotain samantapaista.
Heppu koetti painaa neuvot mieleensä, mutta puhuminen tuntui hölmöltä ja hän ajatteli sen sijaan huohottaa kelpo lailla. ”Harppaat, kouraiset, ravistelet, puristat, suutelet, huohotat. Selvä”

Kun vielä Pongo ja Sally sopivat entiset kiistansa ja yksi kihlaus-erehdys on purettu, onkin sydämen asiat kunnossa. Luvassa on siis kaikkein tyypillisintä Wodehousen kartanoromantiikkaa – ja hyvä niin.

Hiiop, Jeeves

P.G. Wodehouse
Hiiop, Jeeves

Jeeves-tarinoita 2
Teos 2010
The Code of The Woosters 1938

Sisältää romaanit Hiiop, Jeeves (The Code of The Woosters 1938) (julkaistu aiemmin nimellä Pulmallinen viikonloppu 1939) ja Huomenta Jeeves (Joy In The Morning 1946) (julkaistu aiemmin nimellä Rakkauden hulluus 1948) sekä novellin Bingo Pulassa (Clustering Round Young Bingo 1925) kokoelmasta Carry On Jeeves (1925)

"Hiiop, Jeeves koostuu kahdesta romaanista ja yhdestä novellista, joissa Jeevesin kekseliäisyys venytetään äärimmilleen. Carry on, Jeeves -tarina kertoo Bertien ja Jeevesin alkutaipaleesta. Sangen nopeasti Bertie nimittäin huomaa ettei tule toimeen ilman Jeevesiä, joka ratkoo kaikki pulmat kihlauksista ystävien raha- ja rakkaushuoliin. The Code of the Woosters -tarinassa Dahlia-täti vaatii Bertietä menemään erääseen antiikkiliikkeeseen mulkoilemaan ylimielisesti hopeista lehmikermakkoa, jota Dahlian aviomiehen lisäksi havittelee myös Sir Watkyn. On suostuttava, kuuluuhan Woostereiden motto: kaveria ei jätetä pulaan. Kokoelman päätösnovellissa kuvaillaan miten pukeutuu hyvin pukeutuva herrasmies.

Hiiop, Jeeves on vastustamattoman herkullinen ja hulvaton kurkistus Bertie Woosterin ja hänen ystäviensä monimutkaiseen elämänmenoon sekä monitaitoisen Jeevesin ällistyttävään kykyyn kääntää kaikki parhain päin. Ollapa kaikilla apuna Jeeves!"

Ensimmäinen romaani "Hiiop Jeeves" on ilmestynyt suomeksi aiemmin nimellä Pulmallinen viikonloppu (WSOY 1939). Tarina alkaa viattomasta hopeaesineestä. ”Se oli hopeinen lehmä. Mutta kun sanon lehmä, älkää kuvitelkokaan, että se olisi esittänyt jotakin säädyllistä, oman arvonsa tuntevaa märehtijää, sellaista, jonka näkee ahtavan sisäänsä ruohoa lähimmällä niityllä. Tämä oli kaamea, virnuileva, hornamainen elukka...”

Liikkeelle panevana voimana on Dahlia-täti. ”Jos voisin elää elämäni uudelleen, niin aloittaisin sen orpona ilman mitään tätejä, Jeeves. Eikö Turkissa pistetä tätejä säkkeihin ja upoteta Bosporiin?” ”Odaliskeja, sir, ymmärtääkseni. Ei tätejä.” ”Miksi ei tätejä? Kuinka paljon pahaa he saavatkaan aikaan maailmassa. Kuulehan Jeeves! Voit sanoa minun sanoneen, että kun joku viaton, siivo mies joutuu jo kolmatta kertaa pahaan liemeen, niin jos tarkasti tutkii, keksii tädin, joka on tyrkännyt hänet sinne.” 

Bertram (Bertie) Wooster ja hänen herrasmiespalvelijansa Jeeves matkaavat maaseudulle selvittelemään Augustus (Gussie) Fink-Nottlen lemmensotkuja. Dahlia-tädin kiristämänä sieltä on myös anastettava tuo hopeinen kermakannu. Perillä kartanossa odottavat tuomari Watkyn Bassett ja diktaattoriksi pyrkivä Roderick Spode.

Niin kuin siinä ei olisi kylliksi, neitokaiset Stephanie (Stiffy) Byng ja Madeline Bassett pistävät lusikkansa soppaan. Wodehouse keittääkin tässä kirjassa ensiluokkaisen sopan! Jos Gussien ja Madelinen kihlaus peruuntuu, täytyy Bertien naida ”tämä kauhea Madeline.” Otettuaan yhteen hirmuisen Spoden kanssa ja syöksyttyään tämän manööverin jälkeen suin päin Dahlia-tädin kanssa lattialle tempoilevaksi läjäksi Bertie huomaakin että kartanossa ”tapahtuu aina yhtä ja toista, ellei yhtä, niin ainakin toista.” Onneksi kelpo Jeeves tietää koodin, jolla Spode saadaan lauhkeaksi. ”Mr.Spoden mahti vahingollisten tekojen suorittamiseen suuresti vähenisi, jos te ilmoittaisitte hänelle, että tiedätte kaiken Eulaaliasta, sir.” Kun vain Bertie muistaisi koodin oikeaan aikaan! Tämä on Wodehousea parhaimmillaan.

”Ihmiset odottavat, että kappalainen hoitaa innokkaasti kirkolliset velvollisuutensa. He ajattelevat häntä vain mieheksi, jonka on saarnattava heettiläisistä ja jebusilaisista ja sen sellaisesta, sanottava sana ajallaan luopiolle, vietävä ruokaa ja peitteitä sellaiselle vuoteen omana oleville, jotka sen ansaitsevat, ja tehtävä muuta sen kaltaista. Kun he huomaavat hänen ryöstävän poliiseilta kypäriä, he katsahtavat häneen kulmainsa alta ja arvostelevasti ja kysyvät, onko hän oikea mies siihen toimeen.”

Toinen romaani "Huomenta Jeeves" on ilmestynyt suomeksi aiemmin nimellä Rakkauden hulluus (Nide 1948). Kaksi typerää liikemiestä eivät saa aikaiseksi salaista liikeneuvottelua ja sitä yritetään järjestää noin 300 sivua. Älyniekkana on Jeeves, Bertie Woosterin herrasmiespalvelija. Kapuloita rattaisiin yrittävät pistää jääräpäinen konstaapeli, muuan idioottimainen nuorimies ja Edwin, kamalin pojannaskali, joka koskaan on khakihousuissa juoksennellut. Onneksi hän sattui oikeaan aikaan kumartumaan, housuntakamukset kireinä ja kutsuvina, joten potku osui kohdalleen.

Taustalla vaanii koko ajan kovaksikeitetty Agatha-täti, joka syö rikkinäisiä pulloja ja kiusaa uhrejaan täysikuun aikana. Väärinkäsityksiä ja sähläämistä riittää, toiset pyrkivät kihloihin ja Bertie koettaa parhaansa mukaan kihlausta vältellä. Paikalla on Florence Craye, jonka kihlaukselta Bertie jo kerran välttyi. Nyt hän on vaarassa joutua uudelleen kihloihin Florencen kanssa ja saa mustasukkaisen poliisimies Stilton Cartwrightin epäluulot niskaansa. Juonia punotaan ja öisin hiiviskellään. Kirjassa on herkulliset kohtauksensa, mutta jotenkin lukeminen tuntui työläältä. Joko Wodehouse ei ole ihan parhaassa vedossaan tai sitten olen lukenut jo liian monta Wodehousen kirjaa. Ehkä en vain ollut ihan sopivassa mielentilassa tällaiseen.

Huimapää Jill

P.G.Wodehouse
P.G. Wodehouse
Huimapää Jill

Otava 1934
Jill the Reckless 1920

Jill on reipasotteinen neitokainen joka elää Chris-enon holhouksessa. Eno törsää Jillin perintörahat ja sulhanen laittaa välit poikki. Niinpä pennitön Jill lähtee enonsa kanssa New Yorkiin onneaan etsimään. Sankaritar hakeutuu kuorotytöksi ja joutuu monenlaisiin seikkailuihin. 

Wodehouse kirjoitti musikaalitekstejä ja näyttämön takainen maailma oli hänelle tuttua. Monissa hänen kirjoissaan liikutaankin näyttämöseurueiden parissa. 
Mukavan sanailun siivittämänä seurataan lemmenasioiden kehitystä uusien tuttavin ja Lontoosta putkahtaneiden ystävien kesken. Taustalla on koko ajan lapsuudenystävä Wally, joka pikkupoikana kiusoitteli Jilliä. Kirjan henkilöt kuvataan elävästi ja kirjaa on mukava lukea.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1934: "Wodehouse on Englannin humoristisista ajanvietekirjailijoista kuuluisimpia. Tässä laajahkossa romaanissa ei hänen leikillinen puolensa kuitenkaan ole voimakkaimmillaan, mutta sen sijaan siinä on jonkin verran todellista kaunokirjallisuutta lähentelevää ihmiskuvausta. Tapahtumat ovat alkujaan sijoitetut Lontooseen, mutta päähenkilöt, reipas Jill keinottelevine enoineen, hänen ikävä sulhasensa, huoleton hyväsydäminen Freddie ym, siirtyvät toinen toisensa jälkeen sitten New Yorkiin."

18.9.2018

Hyvää Joulua Jeeves

P.G. Wodehouse
Hyvää Joulua Jeeves

Jeeves-tarinoita 3
Teos 2011
Jeeves and the Yule-tide Spirit 1927

Sisältää romaanit Kevättä rinnassa, Jeeves (The Mating Season 1949) ja Eri reilua, Jeeves (Feudal Spirit 1954) (julkaistu aiemmin nimellä: Jalomielinen Jeeves, Nide 1956) sekä novellin Hyvää Joulua, Jeeves (Jeeves and the Yule-tide Spirit 1927) kokoelmasta Very Good Jeeves (1930).

”Miljoonien rakastamat hahmot Bertie Wooster ja palvelijansa Jeeves ovat tuttuja sekä Wodehousen kirjoista että niistä tehdystä tv-sarjasta. Jeeves-tarinat kokoavat loistavan hauskat kertomukset suomenkielisiin niteisiin! Mukana on sekä aiemmin suomentamattomia että uudelleen suomennettuja kertomuksia. Jeeves-tarinoiden päähenkilö, uusavuton ja katastrofialtis mutta hyväsydäminen brittiaristokraatin arkkityyppi Bertie Wooster selviytyy neuvokkaan herrasmiespalvelijansa Jeevesin avulla päivittäisistä kommelluksista. Tällä kertaa kiistaa aiheuttaa muun muassa joulumieli. Jeevesin harmiksi Bertie peruu uhkapelimatkan Monte Carloon ja vaatiikin Agatha-tädin painostuksesta joulunviettoa kotikartanossa kera Sir Roderick Glossopin. Tästä ei hyvä seuraa. Joulu on pilalla. Vai hoitaako Jeeves jälleen asiat parhain päin? Ollapa kaikilla oma Jeeves!”

Molemmat romaanit ovat tyypillisiä Wodehousen Bertie Wooster ja Jeeves-tarinoita. Kyseessä ovat ne tavanomaiset kihlajais-sotkut. Mukana on tuttuja henkilöitä tekijän aikaisemmista kertomuksista.

Kevättä rinnassa vie Bertien Deverill Halliin, jossa vaanii peräti viisi kuningatar Viktorian aikaista tätiä. Sattuneesta syystä hän esiintyy Gussie Fink-Nottlena tämän ollessa estyneenä. Oikea Gussie saapuu myös maisemiin ja hänen täytyy siis esiintyä Bertienä. Onneksi Gussien mielitietty Madeline Bassett ei ole saapuvilla, mutta hän kyllä järjestää Bertielle kauhun hetkiä. Hauskuutta riittää myös kylässä pidettävien ohjelmallisten iltamien tiimoilta. Taustalla uhkaa myös Agatha täti – se, joka pureskelee rikkonaisia pulloja ja tappaa rottia paljailla hampaillaan.

Neidot saattavat Bertien tukalaan tilanteeseen myös kirjassa Eri reilua, Jeeves. Dahlia-täti kutsuu hänet kylään ja tehtävänä on varastaa tädin kaulakoru yön pimeydessä. Hupaisa juoni kyllä selvittää miksi näin hullu pyyntö esitettiin. Varkaus ei kuitenkaan onnistu - yöllisen retken seurauksena Bertie joutuu kihloihin Florence Crayen kanssa. Tarina ei tuota yllätyksiä Bertien ja Jeevesin edesottamuksiin jo tutustuneille.

Jalomielinen Jeeves

P.G. Wodehouse
Jalomielinen Jeeves

Nide 1956
Jeeves and the Feudal Spirit 1954


Kirja on julkaistu myös vuonna 2011 kokoelmassa Hyvää Joulua Jeeves (Jeeves-tarinoita 3) nimellä Eri reilua Jeeves.

Wodehouse teki aiheesta ensin novellin, mutta sitä ei huolittu julkaistavaksi. Kirjoitettuaan sen uudelleen romaanin mittaiseksi hän havaitsi mikä tarinassa on vialla: jutussa ei selitetä miten Jeeves pystyy arvioimaan helmikaulanahan aitouden. Ratkaistuaan tämän ongelman hän kirjoitti romaanin vielä uudestaan ja se julkaistiin vuonna 1954.

Helmikaulanauhan lisäksi kertomuksen aiheita ovat herkemmälle sukupuolelle suunnattu viikkolehti Milady's Boudoir, sekä Bertien viikset.
Bertie Wooster oli näet kasvattanut Jeevesin poissa ollessa viikset. Tämä suhtautuu niihin paheksuvasti ja luo viiksiin kylmän ja tuomitsevan katseen. Florence suhtautuu viiksiin näin: "Bertie! hän kiljati ja värisi kiireestä kantapäähän. - Nuo viikset, I-ha-nat! Miksi olet kätkenyt meiltä tuon kaikki nämä vuodet! Näytät todella vetävältä."
Dahlia-tädin reaktio on tyly: "Bertie, sinä eklottava olio, nuo sinun viiksesi ovat irvokkainta mitä olen nähnyt paitsi painajaisissa."


Tarinan lopussa Bertie pohdiskeli viiksiensä kohtaloa. Ne olivat kyllä upeat, mutta olivatko ne hyödyksi? 

"Kun ajattelin viiksieni vaikutusta Florence Crayehin, ymmärsin, että ne tekivät minusta liian puoleensavetävän. Ja siinä piili vaara. Jos on liian puoleensavetävä, niin vetää puoleensa yhtä ja toista, jota ei haluaisi osakseen, jos pysytte kärryillä." Niinpä hän ajaa viiksensä ja Jeeves toteaa: "Suurkiitos."

Jotakin uutta

P.G. Wodehouse
Jotakin uutta

Karisto 1925

Something Fresh 1915

”Blandingsin linna Englannin idyllisellä maaseudulla on näyttämönä tässä P.G.Wodehousen verrattomassa romaanissa, joka ensi kerran esittelee hajamielisen lordi Emsworthin ja hänen löperön poikansa Freddien. Freddie on sukunsa iloksi onnistunut kihlaamaan amerikkalaisen miljoonaperijättären, ja tulevaisuus vaikuttaa valoisalta. Englantilais-amerikkalainen romanssi ei kuitenkaan ole vailla pulmia, jotka onneksi ratkeavat - tavalla tai toisella.”

Kuvaan astuu nimittäin George Emerson, joka on ”liiaksi anastava, liiaksi pommin kaltainen.” Merkittävää osaa tarinassa esittää kuoriaisen muotoinen egyptiläinen kuvakirjoitus neljännen hallitsijasuvun ajalta. Kamaripalvelijoiksi hankkiutuvat kynäniekat Joan ja Ashe tavoittelevat kumpikin vääriin käsiin joutunutta muinaisjäännöstä. Eräänä kommellusten yönä lordin sihteeristä, herra Baxterista on tulla hermoraunio. Wodehousen kirjoissa esiintyy usein hovimestareita. Tässä kirjassa hän on Beach, joka on sennäköinen kuin olisi halvauskohtaus ollut joidenkin minuuttien perästä tulossa. ”Hän liikkui - jos hän laisinkaan liikkui - hitaasti. Hän pudotteli sanojaan harvakseen sen näköisenä kuin olisi laskenut joitakin kalliita lääkepisaroita. Hänen raskasluomisissa silmissään oli sama ilme kuin muistopatsaiden.” Miekkonen ei muutenkaan ollut ratkiriemukasta seuraa - hän kärsi liikavarpaista, turvonneista nivelistä, hermopäänsärystä ja vatsavaivoista.

Kirja sisältää runsaasti herkullisesti kuvattuja henkilöitä, joiden parissa viihtyy mainiosti. Tämä oli ensimmäinen Blandingsin linnaan sijoittuva kertomus, myöhemmin ilmestyi tusinan verran lisää. 

Nuorena poikana Wodehouse vieraili tätinsä mukana kartanoissa ja poika joi usein teetä palvelijoiden puolella. Siellä hänelle tuli tutuksi kartanoiden palvelijoiden hierarkia ja käyttäytymissäännöt. Niinpä hän osasi kirjoissaan kuvata asiantuntevasti heidän edesottamuksiaan.

Kevyestä viihderomaanista löytyy myös syvällisiä elämän viisauksia: ”Jos tytöt olisivat selvillä vastuustaan, olisivat he hymyillessään niin varovaisia, että luultavasti luopuisivat siitä kokonaan. Miehen elämässä on hetkiä, jolloin tytön hymyllä voi olla yhtä vakavat seuraukset kuin dynamiittipanoksen räjähtämisellä.”

Kernaasti, Jeeves

P.G. Wodehouse
Kernaasti, Jeeves

Jeeves-tarinoita 5
Teos 2015

Jeeves in the offing 1960
 
Sisältää romaanit Kernaasti, Jeeves (Jeeves in the offing 1960) ja Peruslukemilla, Jeeves (Stiff upper lipp, Jeeves 1963) sekä novellit Biffyn ihme juttu (The Rummy Affair of Old Biffy 1924), Ei vaihtoehtoa (Without the Option 1925);  Freddie pinteessä (Fixing it for Freddie 1925) kokoelmasta Carry on, Jeeves (1925)


"Miljoonien rakastamat hahmot Bertie Wooster ja palvelijansa Jeeves ovat tuttuja sekä P. G. Wodehousen kirjoista että niistä tehdystä tv-sarjasta. Tarinoiden päähenkilö on uusavuton, katastrofialtis mutta hyväsydäminen Bertie, jonka elämä koostuu suureksi osaksi perin mutkikkaista kommelluksista. Niistä selviäminen edellyttää yleensä vähintään syvällistä pähkäilyä ja oppineita kirjallisuussitaatteja, mutta viime kädessä useimmiten Bertien neuvokasta herrasmiespalvelija Jeevesiä.

Tällä kertaa Bertie palaa vastoin aiempia aikomuksiaan Totleigh Towersiin, mistä hän on aiemmin miltei joutunut vankilaan ja mikä pahempaa, likipitäen avioliiton kahleisiin Madeline Bassettin kanssa. Kauhealta kohtalolta Bertien on pelastanut vain lapsuudenystävä Gussien ja Madelinen venkoileva suhde. Mutta nyt Madeline pakottaa Gussien luopumaan tämän rakastamasta liha-munuaispiiraasta ja ryhtymään kasvisdieetille, jolloin Bertie on taas vaaravyöhykkeellä.

Kun tähän soppaan lisää neiti Stiffy Byngin pyrkimykset voittaa kihlatulleen pastori Pimeä Pinkerille papinvirka, Sir Watkyn Bassettin ja Tom-sedän kilvoittelu taideteoksesta sekä amerikkalaisen Emerald Stokerin vastustamattomat kulinaariset viehtymykset, seuraa sotku, jonka vain Jeeves voi selvittää. Voi, Jeeves!"

Kesäinen kuutamo

P.G. Wodehouse
Kesäinen kuutamo

WSOY 1939
Summer Moonshine 1937

Menestysnäytelmän kirjoittanut Joe tapaa sattumoisin Janen ja rakastuu oitis. Jane on jo kihloissa, mutta Joe ei hellitä vaan seuraa myöhemmin Janea maaseudulle. Janen isä on rahavaikeuksissa oleva baronetti Sir Buckstone Abbott. Joe hankkiutuu tämän suosioon ja asettuu muiden vuokralaisvieraiden kanssa sir Buckstonen maalaiskartanoon. Kuvaan astuu myös Joen veli Tubby ja poikien äitipuoli prinsessa Dwornizchek. Muutamien muiden mainioiden henkilöiden kanssa nämä keittävät aikamoisen ihmissuhdesopan jota kirjassa setvitään. Keskinkertaista Wodehousea.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1939: "Aito Wodehousemainen juonihulluttelu, joka on täynnänsä selkkauksia sekä raha-asioiden että rakkauden alalta. Juoni liikkuu tavan mukaisesti englantilaisessa ylimysmaailmassa ja sitä on piristetty muutamilla aitoamerikkalaisilla tyypeillä, sekä miehillä että naisilla. - Tietenkin on tällainen teos teennäinen ja mahdoton, mutta ajanvietelukemisena se hyvin menettelee, onpa jopa huvittavakin."

Kesäinen rajuilma

P.G. Wodehouse
Kesäinen rajuilma

Gummerus 1931
Summer Lightning 1929

Blandingsin linnaan sijoittuvat tapahtumat ovat jatkoa kirjalle Antaa Psmithin hoitaa. Lordi Emsworth kasvattaa palkintosikaansa Keisarinnaa, joka valmistautuu kilpailemaan Shropshiren maatalousnäyttelyssä. Lordin veli Galahad kirjoittaa muistelmiaan ja muutamat ovat kauhuissaan pelätessään nuoruuden toilailujensa tulevan siinä mainituiksi. Tarinassa on kaksi kihlaparia: lordin sisaren poika Ronnie ja kuorotyttö Sue Brown sekä lordin veljen tytär Millicent ja Hugo Carmody. Molemmat kihlaukset purkautuvat väärinkäsitysten johdosta.


Läsnä on myös lordin määräilevä sisar Lady Constance, joka vastustaa lähes kaikkea, varsinkin epäsäätyisiä kihlauksia. Kirjassa Antaa Psmithin hoitaa, lordin sihteeri Baxter joutui poistumaan Blandingsista ei toivottuna. Nyt Lady Constance on kutsunut hänet vierailulle lordi Emsworthin ja Calahadin kauhuksi. Kun vielä palkintosika Keisarinna varastetaan, tuumii Galahad: "Blandingsin ilmapiiri on muuttunut onnellisen englantilaisen normaalikodin ilmapiiristä joksikin, jonka Edgar Allan Poe olisi saattanut runoilla jonakin sateisena sunnuntaina."

Kyse on kuitenkin verrattoman hauskasta hupailusta ja kaikki kääntyy lopulta parhain päin tapahtumien huipentuessa kesäisen rajuilman myötä. Baxterista tosin tulee jälleen persona non grata, mutta kihlaparit sopivat riitansa ja sika palaa kotoiseen karsinaansa.


"P. G. Wodehousen tarinat kelpasivat Arvostelevalle kirjaluettelolle, mutta teoksen Kesäinen rajuilma (1931) suomennos herätti hämmennystä: "oudolta tuntuu, että englantilaiseen hienostoon kuuluvien henkilöiden puhekieli – olkoonpa miten huolimatonta ja 'nykyaikaista' tahansa – on käännetty suomalaiseksi sakilaiskieleksi"
(sananvapauteen.fi/artikkeli/70)

17.9.2018

Kevätkuumetta

P.G. Wodehouse
Kevätkuumetta

Leikillinen romaani
Gummerus 1950
Spring Fever 1948

Shortlandsin viides jaarli haluaisi naida keittäjänsä. Kilpakosijana on hänen oma hovimestarinsa Spink ja mutkana matkassa on jaarlin tyrannimainen tytär Adela. Hanketta on edistämässä toinen tytär, Teresa (Terry) ja tämän kosija Mike Cardinal. Mutkia matkaan on tuomassa myös amerikkalainen Stanwood Cobbold, joka ei osaa pitää salaisuuksia. Häntä koettaa pitää aisoissa kamaripalvelijansa Augustus Robb, parannuksen tehnyt murtovaras. Lordi Shortlandsin onni näyttää riippuvan harvinaisen postimerkin kohtalosta ja Augustuksen vanhoja taitoja tarvitaan.

Lennokas juoni saa alinomaa uusia käänteitä. Juuri kun asiat näyttävät olevan tolallaan, tulee takaisku. Mike kuitenkin yleensä keksii keinon selviytyä uudesta käänteestä, mutta vakuuttuuko Terry hänen rakkautensa kestävyydestä? Onko Mike todellakin vain ‘tuulihattu?’ Stanwood kosiskelee filmitähteä ja erään pettymyksen jälkeen hän lausuu Terrylle: ”Rakkaus on roskaa. Ajattele vain kaikkia niitä poloisia, jotka aloittavat taipaleensa kuvitellen että he ovat hullaantuneet toisiinsa. Muutaman ensimmäisen kuukauden aikana ne lakkaamatta pitelevät toisiaan kädestä ja syöttävät toista omalla lusikallaan, ja sitten sitä jo painutaankin tukka suorana asianajajan luo avioeroa järjestämään. Horna vieköön koko rakkauden! Syötä se vaikka linnuille. Minä en kyllä piittaa koko touhusta.”

Tapahtumat sijoittuvat pääosin Beevor Castlen vallihautojen sisäpuolelle, välillä käydään pikipäin Lontoossa. Mukava kirja jossa on romantiikkaa, hupaisaa sanailua ja lennokkaasti kääntyilevä juoni.

Kiitos Jeeves

P.G. Wodehouse
Kiitos Jeeves

Jeeves-tarinoita 1
Teos 2009

Thank You, Jeeves 1934
Right Ho, Jeeves 1934
 
Sisältää kaksi romaania: Kiitos Jeeves (Thank You, Jeeves 1934) ja Jepulis, Jeeves (Right Ho, Jeeves 1934) sekä novellin Munakasta, Jeeves (Jeeves Makes An Omelette 1959)

Useiden Wodehousen bibliografioiden mukaan Right Ho, Jeeves ilmestyi vuonna 1934 eikä 1925, kuten takakannessa väitetään. Kirjoittaessaan kirjaansa Kiitos Jeeves, Wodehouse jo samalla suunnitteli siihen jatko-osaa Jepulis Jeeves.

"Miljoonien rakastamat hahmot Bertie Wooster ja palvelijansa Jeeves ovat tuttuja sekä Wodehousen kirjoista että niistä tehdystä tv-sarjasta. Jeeves-tarinat kokoavat loistavan hauskat kertomukset suomenkielisiin niteisiin! Mukana on sekä aiemmin suomentamattomia että uudelleen suomennettuja kertomuksia.

Jeeves-tarinoiden päähenkilö, uusavuton ja katastrofialtis mutta hyväsydäminen brittiaristokraatin arkkityyppi Bertie Wooster selviytyy neuvokkaan herrasmiespalvelijansa Jeevesin avulla päivittäisistä kommelluksista.
Jeeves-tarinoiden sarjan aloittava Kiitos, Jeeves koostuu kolmesta eri teoksesta: Right Ho, Jeeves -tarinassa (1925) Jeeves kehittelee epätavallisen rohkean juonen, jotta Gussie Fink-Nottle saavuttaisi neiti Madeleine Bassettin kiintymyksen tulipunaisien trikoiden ja tekoparran avulla. Thank You, Jeeves -tarinassa (1934) Jeevesin ja Woosterin tiet eroavat hetkellisesti Bertien intohimoisen banjoharrastuksen vuoksi. Kolmas osa on riemukas novelli Jeeves Makes An Omelette (1959).


Kiitos, Jeeves on vastustamattoman herkullinen ja hulvaton kurkistus Bertie Woosterin ja hänen ystäviensä elämänmenoon nais- ja rahasotkuineen sekä monitaitoisen Jeevesin ällistyttävään kykyyn kääntää kaikki parhain päin!"

16.9.2018

Kuka teki kenelle mitä?

P.G. Wodehouse
Kuka teki kenelle mitä?

Leikillinen romaani, Gummerus 1949
If I were you 1931

”Kuka teki kenelle mitä? on Englannin ylhäisaateliston elämää kuvaileva romaani. Se on aito wodehousemaiseen sävyyn kirjoitettu, vauhdikas ja nokkela - paikoin ehkä ilkeäkin, mutta tavalla, joka panisi kuvattavat henkilöt enintään hymyilemään kuivaan englantilaiseen tapaan. Kirjassa on suorastaan verrattoman herkullisia tyyppejä, joille lienee turha etsiä vertauskohtia muiden maiden ja muiden tekijäin tuotannosta. Juoni on jännittävä, tilanteet yllättäviä ja huumoria tarjoillaan tietysti kaksin käsin. Todellinen hyväntuulisuuden pilleri, jonka vaikutusta ei kukaan voi vastustaa.”

Kirjassa on tosiaan harvinaisen reheviä henkilöitä. Kysymys on siitä, kuka on oikea lordi Droitwich? Anthony, tittelin nykyinen haltija, vai Syd Price, lontoolainen parturi. Saalistamassa liikkuu Violet Waddington joka suhtautuu kovin tunteettomasti kihlaukseensa. ”Sanonpa sinulle, minkä vuoksi en ole sentimentaalinen. Kuten sekä sinä että minä tiedämme, on koko tämä kihlaus pelkkä liiketoimi. Minä panen likoon rahani ja Tony lyö pöytään tittelinsä. Siisti ja kunniallinen kauppa siis. Toit minut tänne, jotta pyydystäisin Tonyn. Ja minä nappasin hänet. Minun mielestäni mokomassa onkiretkessä ei ole mitään aihetta tunteenpurkauksiin.”

On kirjassa toki oikeatakin romantiikkaa, kun amerikkalainen manikyristi Peggy astuu kuvaan. Wodehouse on muokannut kirjan näytelmäkäsikirjoituksestaan. Tämän huomaakin kirjaa lukiessaan, sillä kaikki tapahtumat sijoittuvat kuin näyttämölle, joko kartanon arkihuoneeseen tai Pricen parturinliikkeeseen. Tämä näkyy myös vuoropuhelujen tavattomassa määrässä. Joskus leukojen louskutus lähentelee jaarittelua. Kyseessä on kuitenkin ihan mukava kirja.

”Sietäisi sinunkin, Syd, jo uskoa, ettei sinusta millään valmennuksellakaan tule sen kummempaa lordia kuin opetetusta marakatista! Vaikka kävisit kaikki kurssit ja opettelisit kaikki konstit ja kujeet, joita kuvittelet nykyisen asemasi vaativan, sopii tuon uurastuksesi lopputulosta parhaassakin tapauksessa verrata rupsahtaneeseen vanhaan porttoon, joka kauneusleikkauksiin turvautumalla on laitattanut itselleen uudet sulot ja vedättänyt kurttuisen naamansa sileäksi. Mutta annapas olla, kun tuommoinen akka kerran uskaltaa hymyillä hieman tavallista leveämmin - niin johan ratkeavat ompeleet ja silloin vasta nähdään, mimmoinen kuvatus tuo pinnalta koreaksi silattu haaska pohjimmiltaan on!”

”Millainen mielikuva sinulla tarkkaan määriteltynä on jalosukuisesta lordista ja pääristä?
- Niin, mitenkä tuon nyt sanoisi... Yltä hieno ja puleerattu veitikka kaikin puolin...
- Siis eräänlainen ylijalostettu luppakorvarotu?
- Niin no, jotain siihen malliin kaiketikin.
- Siis eräänlainen inhimillinen vinttikoira, jolla on luontainen ja kehitetty veto klassiseen musiikkiin ja jalostavaan kirjallisuuteen, joka on loistava ratsastaja, hyvä tanssija, räiskyvän henkevä keskustelija.....”

Kunnon vanha Bill

P.G. Wodehouse
Kunnon vanha Bill

Gummerus 1952
The Old Reliable 1951

Pennitön Wilhelmina (Bill) Shannon oleskelee sisarensa Adelan, entisen mykän filmin tähden luona Hollywoodissa kirjoittaakseen tämän muistelmia. Siellä on myös Adelan miesvainaan pennitön veli, Smedley Cork, jota Bill kosiskelee. ”Äläkä unohda mitä sanoin avioliitostamme. Mene jonnekin nurkkaan ja ryhdy harjoitelemaan, niin että osaat sanoa ‘tahdon’ - sen hetken varalta, jolloin pastori naputtaa sinua rintaan ja sanoo: ‘Tahdotko sinä, Smedley, ottaa tämän Wilhelminan?’ Koska siihen sinä kuitenkin lopulta joudut, poikaseni.”

Taloon saapuu myös tilapäisesti työtön kynäniekka Joe Davenport, joka puolestaan kosiskelee Billin veljentytärtä Kayta. Aina kun Kay loi katseensa Joeen, ”tuntui kuin jokin näkymätön käsi olisi painanut munavispilän hänen sieluunsa ja ryhtynyt pyörittämään sitä.” Mutta yhtä usein kuin Joe kosii, Kay vastaa ei. Joe ei nimittäin ole Kayn mielestä ”un homme sérieux.” Tyhjätaskut sankarimme keksivät keinon, jolla ansaita rahaa, mutta esteenä on kitsas ja häikäilemätön Adela, josta elokuvaohjaajat näkevät vieläkin painajaisia.

Ratkaisevaa osaa tapahtumien kulussa esittää hovimestari James Phipps, jonka salaisuuden Bill tuntee. Wodehousesta tuntuukin olevan hauskaa asettaa aina hovimestari tapahtumien keskipisteeseen. Juonessa on sopivasti käänteitä, huumoria ja romantiikkaa tarjoamaan mukavan lukunautinnon. Kirja tuo mieleen näyttämökomedian, koska kaikki tapahtumat sijoittuvat pääosin talon kahteen huoneeseen. Näytelmänä sitä esitettiinkin, ensiesitys oli Ashburtonissa, Devonissa, vuoden 1954 elokuussa.

Lordi Tophamin kuvaus golfista: "No niin, pelin aatteena on se, että pallopahaista viedään kentän ympäri, iskuja minimimäärä, ja jokainen, joka selviytyy jutusta alle sadan lyönnin, niittää ihailua ja kunniaa.”

Kuolemattomia golftarinoita

P.G. Wodehouse
Kuolemattomia golftarinoita

Viestintä Tarmio 1990
The Heart of a Goof 1926

"Golfkirjallisuuden ylittämätön klassikko: ihanan viisas ja naurattava. Sir Pelham Wodehouse on Englannin humoristisen kirjallisuuden klassikko, jonka kirjallinen ahkeruus on legendaarinen. Hän kirjoitti satakunta romaania ja novellikokoelmaa, näytelmä- ja musikaalitekstejä jne. Jäljittelemättömän juonikkaalla kielellä, mielettömillä vertauksilla ja nerokkaan tiiviillä vuoropuheella hän luo unohtumattomia henkilöhahmoja ja hervottoman koomisia tilanteita.

Wodehousea on suomennettu vaihtelevalla menestyksellä. Jeeves-tarinat ehkä muistetaan parhaiten - myös TV-sovituksina. On aika tutustua Wodehousen kuolemattomiin golftarinoihin, joita golfklubinsa kuistilla lempituolissaan kertoo legendaarinen Vanhin jäsen. 
Wodehouse oli intohimoinen golfinpelaaja. "Jos näette minut kulmat kurtussa, tiedätte minun harmittelevan sitä, etten aloittanut golfia aikaisemmin ja omistanut sille koko elämääni kirjoittamisen ja muun hölmöilyn sijasta. Jos olisin sen tehnyt, tasoitukseni olisi voinut pudota alle kahdeksantoista." 

"Mestariklassikon komea paluu! Englannin humoristisen kirjallisuuden klassikko, etenkin Jeeves-tarinoistaan meilläkin tuttu P. G. Wodehouse (1881-1975) oli intohimoinen golfinpelaaja. Vanhimman Jäsenen viisaan tarkkailijan hahmossa hän liikkuukin omimmillaan britti- ja jenkkiklubien terasseilla ja seurapiireissä. Golfareiden ehtymättömästä lajikirjosta, rakkaudesta, inhimillisistä odotuksista ja toiveista Wodehouse taikoo juonikkaalla kielellään ja nerokkaan tiiviillä vuoropuhelulla meheviä, satiirisia ja ajattomasti päteviä luonnekuvia. Sekä miehet että naiset saavat osansa. "Sinä tunnet ja minä tunnen miehiä, jotka eivät koskaan ole pelanneet alle sadan ja jotka silti ovat klubin onnellisia ja hyödyllisiä jäseniä. He saattavat pelata surkeasti, mutta heillä on unohtamisen lahja."

Kuutamokuhertelua

P.G. Wodehouse
Kuutamokuhertelua

Nide Oy 1948
Full Moon 1947

Tämän tarinan tapahtumapaikkana on muistakin Wodehousen kirjoista tuttu Blandingsin linna, jossa lordi Emsworth kasvattaa tyytyväisenä palkintosikaansa. Saapuvilla ovat Lordin sisar Lady Hermione miehensä eversti Wedgen sekä tyttärensä Veronican kanssa. Tapahtumain kulkuun vaikuttaa ratkaisevasti lordin veli Galahad, mies, joka piti siitä että sai kylvää iloa ja onnea ympärilleen. Wodehousemaiseen tapaan juoni rakentuu kihlajaisten ympärille. Tälläkin kertaa kihlapareja on kaksi: Veronica ja amerikkalainen nuori miljonääri Tipton Plimsoll sekä lordin sisarentytär Prudence ja Galahadin kummipoika Bill Lister.
Tässä - niin kuin monissa muissakin Wodehousen tarinoissa - kauhua herättävä täti on kihlajaisia vastaan. Väärinkäsitysten seurauksena molemmat kihlaparit eroavat, mutta Galahadin, eli Gallyn, juonittelujen ansiosta parit lopulta saavat toisensa. Tämä tosin vaatii useamman yrityksen, jossa apuna käytetään niin tekopartaa kuin palkintosikaakin. Edellistä käytetään naamiointiin ja jälkimmäinen viedään Veronican sänkyyn.

Englantilaisessa maalaiskartanossa juodaan aina iltapäivisin teetä. Tässä kaksi siihen liittyvää episodia:
"Gally ei juonut koskaan teetä, sillä hän oli saanut hirveän ennakkoluulon tuota ainetta kohtaan sen jälkeen kuin hänen ystävänsä Buffy Struggles oli yhdeksänkymmentäluvulla juonut sitä alkoholin asemasta ja saanut surkean kuoleman. Oikeastaan oli asia siten, että ajoneuvojen yhteentörmäys Piccadillyllä oli aiheuttanut mr. Struggles-vainajan kuoleman, mutta Gally oli aina ollut sitä mieltä, että tämä olisi voitu välttää, jos poika parka ei olisi turmellut ruumistaan huuhtelemalla sitä virvokkeella, jonka vaarallisuudesta jokainen kykenevä lääkäri on tietoinen."


Toisessa episodissa hyväntahtoinen, mutta auttamattoman hajamielinen ja hidasälyinen lordi tulee juomaan teekuppostaan Lady Hermionen ja Galahadin seuraan.
"Ja sitten Blandingsin herra astui olohuoneeseen hengittäen syvään teekannusta nousevaa ihanaa tuoksua ja tirkistellen silmälasiensa lävitse.
- Ah, hän sanoi. -Teetä! Hm. Teetä! Mainiota! Teetä!
Saadakseen kuulijat ymmärtämään mitä hän tarkoitti, hän toisti sanan teetä vielä neljään kertaan. Tyhminkin pölkkypää olisi nyt käsittänyt, että lordi oli huomannut pöydässä olevan teetä, ja että hän joisi mielellään kupillisen. Lady Hermione tuhahti ja kaatoi hänelle.
- Teetä, sanoi lordi Emsworth jälleen tehden tilanteen niin selväksi kuin mahdollista. - Kiitos, rakkaani.
Hän otti kupin, lisäsi teehensä taitavasti maitoa ja sokeria, sekoitti ja joi.
- Ah, hän huudahti virkistyneenä. Tässä olen Galahad.
- Etpä ole eläissäsi puhunut todempaa sanaa, myönsi hänen veljensä. - Voin nähdä sinut paljailla silmillä"

15.9.2018

Kyllä Jeeves hoitaa

P.G. Wodehouse
Kyllä Jeeves hoitaa

Kirjayhtymä 1992
Antaa Jeevesin hoitaa

Pellervo 1950
Carry on, Jeeves 1925

”Bertie Wooster viettää iloista poikamiehen elämää Lontoossa. Jeeves on hänen miespalvelijansa, tarunhohtoinen englantilainen tyyppi. Aina yhtä kohteliaana, viileänä ja koskaan hermostumatta hän selvittää mitä omituisimmat ongelmat ja kommellukset, joihin hänen huikentelevainen isäntänsä joutuu. 

Wodehouse, maailmankuulu brittiläinen kirjailija, on vuosikymmeniä ollut lukijoiden suosikki. Hänen perienglantilainen huumorinsa ja tapansa kuvata yläluokan elämänpiiriä ovat parhaimmillaan juuri Jeeves -tarinoissa.”

Kirja on kymmenen tarinaa sisältävä novellikokoelma. Kaikissa tarinoissa Bertie tai joku hänen ystävistään joutuu kiipeliin ja Jeeves keksii keinon selviytyä pälkähästä. Ensimmäisessä tarinassa (Jeeves ottaa johdon) kuvataan ne olosuhteet, joissa Jeeves astui Bertien elämään. Bertie oli edellisenä iltana ollut jokseenkin hilpeissä illanistujaisissa ja hänen olonsa oli vähän hontelo. Ovikello soi ja kynnyksellä seisoi arvokkaan näköinen miekkonen. 

"Saavun työnvälitystoimiston toimeksiannosta, sir. Ellen erehdy, te olette kamaripalvelijan tarpeessa." Yhdellä silmäyksellä miekkonen tajusi mistä oli kyse, meni keittiöön ja palasi kantaen lasia tarjottimella. 
"Suosittelen että maistatte tätä, sir." 
Bertie paiskasi juoman kurkkuunsa. "Hetken ajan tuntui kuin joku olisi räjäyttänyt pommin kupolissani ja jatkanut kulkua palava soihtu kädessä kurkkua myöten alaspäin; ja sitten äkkiä kaikkia tuntui olevan kunnossa."
"Paikka on teidän!"

Monessa kertomuksessa Bertie ja Jeeves käyvät sanatonta taistoa siitä, miten herrasmiehen on sopivaa pukeutua. Jeevesiä närkästyttää Bertien vapaamielinen suhtautuminen etiketin vaatimuksiin. Lopulta Bertie joutuu luopumaan niin viiksistään, pehmeistä silkkipaidoistaan, kuin ”Broadwayn Erikoisuus” hatustaankin.

Viimeisessä tarinassa (Bertie muuttaa mieltään) kertojana on Jeeves. Siinä hän toteaa: ”Työnantajat ovat samanlaisia kuin hevosetkin. Heitä täytyy osata käsitellä. Muutamilla herrasmiesten herrasmiespalvelijoilla on taito käsitellä heitä, muutamilla ei ole. Olen onnellinen voidessani sanoa, että minulla ei tässä suhteessa ole ollut mitään valittamisen aihetta.”

14.9.2018

Mutkan kautta väärään

P.G. Wodehouse
Mutkan kautta väärään

- Herra Mullinerin iltapakinoita
Gummerus 1954
Mulliner Nights 1933

Herra Mulliner istuu iltaa ystäviensä kanssa ”Onkimiehen Virvoituksen” baarihuoneessa ja kertoo tarinoita sukulaisistaan. Tässä novellikokoelmassa on yhdeksän tarinaa. Ensimmäisessä tarinassa (Tehoisa hymy) Adrian oppii hymyilemään. Hänen hymynsä osoittautuu todella tehokkaaksi, vaikka se hipookin irvistystä. Siinä on turmiota ennustava vivahde ja spesialisti varoittikin häntä hymyilemästä sairaille tai hermostuneille henkilöille.
Kahdessa seuraavassa tarinassa (Websterin tarina ja Kissat ovat kissoja) esittää ratkaisevaa osaa ylevä Webster kissa, jolla on korkeat ihanteet ja arvokas käytös.

Neljännen kertomuksen (Mervyn muinaisten ritarien teillä) juoni menee näin: Claricen on koko elämänsä ajan tehnyt mieli syödä puutarhamansikoita keskellä talvea. Mervyn saa luvan hankkia niitä todistaakseen että hänellä on päässään muutakin kuin sahajauhoa - mitä tosin joku tilapäinen huomioitsija ei luulisi. Mansikoita toki löytyi, mutta jos tarkkoja ollaan, Clarice ei niitä saanut syödäkseen. Mervyn teki kuitenkin parhaansa, eikä Mullinerin suvun jäseniltäkään toki voi enempää vaatia

Viidennessä kertomuksessa (Menneisyyden ääni) ujo, lempeä ja säikky Sacheverell ei saavuta morsiamensa isän luottamusta. ”Isäukko ehkä ihastui sinuun ensi silmäyksellä, mutta jos niin olisikin ollut laita, hän loi sinuun vielä toisen silmäyksen ja muutti mieltään.” Rakastunut Sache… jne. opiskeli kirjekurssilla morsiamen isäukkoa kiinnostavia asioita, jotta olisi osannut keskustella tämän kanssa. Pahaksi onneksi hän saa väärän kurssin ja siitähän soppa syntyy.


Seuraavassa tarinassa (Vieraanvarainen isäntä) Eustace joutuu huolehtimaan rakastamansa Marcella Tyrrwhitin kanarialinnusta ja koirasta. Kapuloita rattaisiin pistävät eläinsuojeluyhdistys ”Mykät Ystävämme” ja Georgiana-tädin kissa. Lopulta Eustacen on paettava irtoviiksien suojaamana ja antauduttava diplomaatin uralle Sveitsiin. Siellä hän menestyi niin, että sai vastaanottaa Karmiininpunaisen Edelweissin kolmannen luokan ansiomerkin, ristiin sovitettujen käkikellojen kera, jota seuraa oikeus joikumiseen varapresidentin läsnä ollessa.

”Erkanevat tiet” on romaani, joka Egbertin mielestä olisi saanut jäädä kirjoittamatta, koska se kertoi hänen omasta elämästään. Tässä kertomuksessa (Menekkiteos) Evangeline joutuu Joe Hendersonin pauloihin. Joe on Egbertin mielestä ”luonnon harha-askel” ja muistuttaa ”historian suuria rakastajia” ja ”ellottavaa juustonviipaletta.” Evangeline joutuukin valitsemaan Joen ja Egbertin välillä.

Seuraavassa tarinassa (Strykiiniä liemen seassa) Cyril rakastuu Ameliaan. Amelian äiti on ronski suurriistan metsästäjä ja tutkimusmatkailija. Hän ei anna suostumustaan nuorten liitolle koska Cyril on hänen mielestään ”piperöinen.” Piperöinen on sellainen mies, joka ei ole koskaan nähnyt auringon nousevan Sambesin äyräiden takaa ja joka ei tiedä kuinka tulee menetellä joutuessaan hyökkäävän sarvikuonon tielle. Cyril todella onkin piperöinen, mutta aviomiehenä hän tulee olemaan A-luokkaa.

Viimeisessä tarinassa (Iltajuhlat) selviää miten vaikuttaa Mullinerin Piri-Piristäjä. Se on alkujaan kehitetty kannustamaan norsuja Intiassa kepeään huolettomuuteen tiikerinmetsästyksen aikana, mutta nyt sitä siemaisee piispa ja konstaapeli. Aikamoiset iltajuhlat siitä kehittyykin. Hypatia ja Ronnie olivat rakastuneita, vai mitä luulette:
- Onko sinulla mitään tekemistä tällä hetkellä, Ronnie? Hypatia kysyi.
- Jah? vastasi Ronald Bracy-Gascoigne. Mitäh? Mitään tekemistä? Ai sinä tarkoitat että mitään tekemistä? Ei, ei minulla ole mitään tekemistä.
- Suutele minua sitten, huudahti Hypatia.
- Juh-huu, sanoi nuori mies. Käsitän mitä tarkoitat. Mainio ehdotus. Totta kai.
Nuorten onnen esteenä ovat kuitenkin Percy-eno ja Priscilla-täti, mutta Piri-Piristäjä osoittautuu maineensa veroiseksi tässäkin asiassa.

Kirja tarjoaa aimo annoksen höpsöä hupailua joka varmasti ärsyttää monia lukijoita ilmapallon keveydellään. Miä kuitenkii tykkäsin!

Neitonen ahdingossa

P.G. Wodehouse
Neitonen ahdingossa

Karisto 1925
Ojassa ja allikossa
Gummerus 1951
A Damsel In Distress 1919

Wodehousen mainio A Damsel in Distress on julkaistu suomeksi kahdella eri nimellä: Neitonen ahdingossa sekä Ojassa ja allikossa.


"Marshmoretonin lordi ei muuta haluaisi kuin kasvattaa rakkaita ruusujaan Belpher Castlen puutarhassa, mutta valitettavasti hänen omapäinen jälkikasvunsa - suloinen Patricia -tytär etunenässä - pitää huolen siitä, ettei lordi ehdi omistautua kukkatarhalleen. Onneksi järkkymättömän rauhallinen hovimestari ja nokkela palveluskunta pitävät linnan elämän raiteillaan. Neitonen ahdingossa on hyväntuulinen tarina Englannin maaseudulta."

”Juuri silloin vaunun ovi aukeni ja ruskeapukuinen tyttö hypähti sisään. - Suokaa anteeksi, hän sanoi hengästyneenä, - mutta voisitteko hyväntahtoisesti piilottaa minut!”
Näin salaperäisesti George Bevan tapasi elämänsä rakkauden. Päästyään pälkähästä, tyttö katosi Georgen elämästä yhtä vikkelästi kuin oli siihen astunutkin. Nokkelana miehenä George selvittää salaperäisen tytön, Mauden, henkilöllisyyden ja asuinpaikan. Niinpä hän suuntaakin Hampshiren kreivikuntaan Belpherin kartanon tienoille norkoilemaan ja saa pian tutustua sen asukkaisiin.
Kartanon isäntä on Lordi Marshmoreton, joka puuhailee mieluiten ruusujensa parissa. Hänen sisarensa Caroline käyttäytyy kuin olisi kartanon valtias. Maudea naitetaan kovasti Reggielle, mutta tämä on ihastunut lordin sihteeriin Aliceen. Maude puolestaan haaveilee vuosi sitten tapaamastaan Geoffreystä ja palvelusväki heittää arpaa, kuinka lemmensuhteissa oikein käy.

Tapahtumia sekoittaa muuan väärinkäsitys ja tiettynä sateisena yönä karvas totuus saa erään purskahtamaan nauruun, mutta toiselta se särkee sydämen. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun Geoffrey tilaa leivoksia ja teeleipiä ja runsaalla voilla siveltyjä paahtoleipiä.

Kirja on tyypillistä hauskaa Wodehousea ja luvassa onkin peräti kolmet kihlajaiset. Wodehouse muokkasi kirjasta myös näytelmäkäsikirjoituksen ja suosittua näytelmää esitettiin Lontoossa pitkään vuodesta 1928 lähtien. Elokuvaversion ensi-ilta oli vuonna 1937 ja pääosissa olivat Fred Astaire ja Joan Collins.

Onnen portaat

P.G. Wodehouse
Onnen portaat

Karisto 1991
The Adventures of Sally 1922

”Sally Nicholas on nuori newyorkilainen nainen, suloinen ja järkevä mutta aivan liian hyväsydäminen. Kun hän 21-vuotiaana saa perinnön haltuunsa, hänellä on suunnitelmat tulevaisuutta varten valmiina. Mutta onni ei odota kulman takana, vaan monta mutkaa on Sallyn tiellä ennen kuin kaikki lopulta kääntyy parhain päin. Wodehousen nokkela, todenmakuinen huumori on säilynyt elävänä ja hymyilevänä vuosikymmenien halki. Tämä kirja saa lukijan hyvälle tuulelle!”

Sally tapaa Ranskassa Lancelot Kempin
(tuttavallisemmin ”inkivääri”) ja yllyttää häntä nousemaan määräilevää sukuaan vastaan. Inkivääri rohkaiseekin mielensä ja löytää lopulta monen mutkan kautta Sallyn kannustamana paikkansa maailmassa. 
Tämä on niitä Wodehousen tarinoita, joissa miehet ovat tyhjänpäiväisiä haihattelijoita mutta naiset järkeviä ja ihania. Tässä katkelma Gladysin ja Sallyn keskustelusta: ”Tyhmyreistä tulee aina parhaat aviomiehet. Kun menet naimisiin, Sally, sieppaa tyhmyri. Napauta ensiksi hänen otsaansa, ja jos se kajahtaa kiinteältä, älä epäröi. Kaikki onnettomat avioliitot johtuvat siitä, että aviomiehellä on aivot. Mitä hyötyä on aivoista miehelle? Ne vain tekevät hänet epävakaiseksi.”

Kumpikin järkevä neito muovaa epämääräisistä heppuleista kunnon aviomiehiä. Sallyn seikkailut on oikein mukava ja mielenkiintoinen kirja.

13.9.2018

Onnenpotku

P.G. Wodehouse
P.G. Wodehouse
Onnenpotku

Otava 1937
The Luck Of The Bodkins 1935
 

Tarina käsittelee "Kuhnurien klubiin" kuuluvan nuoren Monty Bodkinin monimutkaisia rakkausasioita. Kirjan aloituslause on kuuluisa. On saatavilla T-paitoja ja huppareita, joihin tuo lause on printattu. 

“Into the face of the young man who sat on the terrace of the Hotel Magnifique at Cannes there had crept a look of furtive shame, the shifty hangdog look which announces that an Englishman is about to talk French.”


Suomeksi jotenkin näin: "Hotelli Magnifiquen terassilla Cannesissa istuvan nuoren miehen kasvoille oli hiipinyt häpeilevän pälyilevä katse, ( ? ) joka ilmaisi että englantilainen oli aikeissa puhua Ranskaa."

En tiedä miten tuo on suomennokseen käännetty. Jos tiedät, voitko ystävällisesti laittaa sen kommentti -osaan. Tai ehdota omaa käännöstäsi. En tiedä mitä tuo "the shifty hangdog look" tarkoittaa.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1937: "Tekijä on tunnettu nokkelakynäisenä leikillisenä kirjailijana, jonka tuotannon laajuus kylläkin usein pyrkii voittamaan laadun. Niinpä on tässäkin teoksessa kertomatapa erittäin hauska, mutta juoni sen sijaan on verrattain keinotekoinen ja turhanpäiväinen rakkaustarina asiaan kuuluvine juonineen ja kommelluksineen. Hauskan esitystavan johdosta se kuitenkin käy laatuun kevyenä ajanvietekirjana, jonka voi antaa kenen tahansa luettavaksi."

Outo lintu linnassa

P.G. Wodehouse
Outo lintu linnassa

WSOY 1971

A Pelican at Blandings 1969

"Ah, eikö tämä ole onnea: kesäillan hämärä laskeutumassa Blandingsin linnan ylle, emakkosika Keisarinna vetäytymässä levolle katettuun suojaan lättinsä avo-osastosta, ja Clarence, Emsworthin yhdeksäs jaarli, riippumassa kuin märkä sukka sikolätin aidalla uneksimassa ruusuisia uniaan rakkaista sioista.

Ja voiko ihmiselle suurempaa onnettomuutta tapahtua kuin tämä: Lady Contance, jaarlin sisar - ankarahkoa kreikkalaista jumalatartyyppiä – astumassa autostaan linnan pääoven edessä hurjistunutta meduusaa muistuttavana ja kannoillaan Dunstablen herttua Alaric. Kummankaan vierailun päättyminen ei ole näköpiirissä. Epäilyttävä amerikkalainen ja alastonta naista esittävä maalaus vaikuttavat omalta osaltaan siihen että Emsworthin yhdeksännen jaarlin kotirauha on mennyttä. Hän ehtii tehdä jo lyhyen mutta vaikuttavan matkan järjettömyyden rajoille ennen kuin apu tulee: linnaan saapuu outo lintu, pelikaaneista viimeinen."

Tuo outo lintu on Clarencen veli Galahad (Gally), Pelikaaniklubin jäsen, satojen vedonvälittäjien, haastemiesten ja kilpa-ajovakoojien kanssa käytyjen kahakoiden koulima veteraani, joka käyttää monokkelia. Conniella ei koskaan ollut samaa kukistavaa vaikutusta häneen kuin muihin. Kun mies on nähnyt lastenhoitajan läimäyttävän sisartaan hiusharjalla, tämän lumovoima heikkenee. Galahad osoittaa kykynsä pelastamalla Clarencen Connien kynsistä ja järjestämällä kummipoikansa lemmenasiat parhain päin.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1971: "Vetreä vanhaherra Wodehouse (s.1881) on pitkän vaitiolon jälkeen polkaissut eloon iloon oman verrattoman yläluokkaisen yhteisönsä tässä varsin uudessa (1969) romaanissaan. Blandingsin levollisen linnaidyllin rikkoo ajaksi kutsumattomien sukulaisten ja muiden vieraiden virta hyvännahkaisen, sikaharrastukselleen omistautuneen lordi-isännän voimatta siihen itse juuri vaikuttaa. Alkuosassa hyrisyttää Wodehousen jäljittelemätön sanallinen pilailu, kunnes linnaan tuodun taulun vaiheille kehitellään hykerryttävä tilannekoominen hulluttelusarja. Lysti ja lepuuttava aikuisten satu - perinteistä brittihuumoria entiseen hyvään malliin."

Parahin Jeeves

P.G. Wodehouse
Parahin Jeeves

Jeeves-tarinoita 4
Teos 2013

Much obliged Jeeves 1971
 

Kirja sisältää romaanin Parahin Jeeves (Much obliged Jeeves 1971) ja novellin Jeeves ja taiteen vikaa (The Spot of Art 1929) kokoelmasta Very Good Jeeves (1930) sekä 5 novellia kokoelmasta Carry on Jeeves (1925): Jeeves tarttuu toimeen (Jeeves Takes Charge 1916); Corky taiteilee (The Artistic Career of Corky 1916); Jeeves ja kutsumaton vieras (Jeeves and the Unbidden Guest 1916); Jeeves ja kovaksi keitetty muna (Jeeves and the Hard-boiled Egg 1917); Täti ja vätys (The Aunt and the Sluggard 1916).


"Miljoonien rakastamat hahmot Bertie Wooster ja palvelijansa Jeeves ovat tuttuja sekä Wodehousen kirjoista että niistä tehdystä tv-sarjasta. Jeeves-tarinat kokoavat loistavan hauskat kertomukset suomenkielisiin niteisiin! Mukana on sekä aiemmin suomentamattomia että uudelleen suomennettuja kertomuksia. Tarinoiden päähenkilö, uusavuton ja katastrofialtis mutta hyväsydäminen Bertie Wooster selviytyy neuvokkaan herrasmiespalvelijansa Jeevesin avulla päivittäisistä kommelluksista.

Tällä kertaa hankaluuksia on näköpiirissä muun muassa siksi, että herrasmiespalvelijoiden – myös Jeevesin – Ganymedes junior -klubi edellyttää jäseniltään tietoja herrasmiehistä, joiden palveluksessa nämä ovat. Klubissa on tietoja toki Bertiestä, mutta myös tämän vanhasta kaverista Harold ”Pirtsa” Winshipistä, joka on ehdokkaana parlamenttiin. Auta armias, kun tiedot joutuvat vääriin käsiin! Apua, Jeeves!"


Novellissa Jeeves ottaa johdon kuvataan ne olosuhteet, joissa Jeeves astui Bertien elämään. Bertie oli edellisenä iltana ollut jokseenkin hilpeissä illanistujaisissa ja hänen olonsa oli vähän hontelo. Ovikello soi ja kynnyksellä seisoi arvokkaan näköinen miekkonen. 
"Saavun työnvälitystoimiston toimeksiannosta, sir. Ellen erehdy, te olette kamaripalvelijan tarpeessa." 
Yhdellä silmäyksellä miekkonen tajusi mistä oli kyse ja eni keittiöön ja palasi kantaen lasia tarjottimella. 
"Suosittelen että maistatte tätä, sir." 
Bertie paiskasi juoman kurkkuunsa. "Hetken ajan tuntui kuin joku olisi räjäyttänyt pommin kupolissani ja jatkanut kulkua palava soihtu kädessä kurkkua myöten alaspäin; ja sitten äkkiä kaikkia tuntui olevan kunnossa."
"Paikka on teidän!" 

Piccadillyn Jim

P.G. Wodehouse
Piccadillyn Jim

Otava 1939
Piccadilly Jim 1918

”Jimmy Crocker oli mätämuna. Tätä mieltä olivat ainakin hänen äitipuolensa Mrs. Eugenia Crocker, tämän sisar Mrs. Nesta Ford Pett ja, lehtiotsikoista päätellen, pääosa Englannin ja Amerikan lehtimiehiä. Erikoisesti oli tätä mieltä Ann Chester, jonka nuoreen mieleen samainen Jimmy Crocker oli jättänyt kirvelevän haavan. Ja lopulta itse Jimmykin totesi, että hän oli mätämuna. 


Oli siis ryhdyttävä toimenpiteisiin. Oli hankittava työtä, jätettävä tuo niin viehättävä elämä rikkaan äitipuolen rahoilla. Jimmy oli jo saanut tarpeeksi pahaa aikaan: hänen hurjatapaisuutensa oli syynä siihen, ettei hänen kelpo isänsä vielä pitkään aikaan saisi nähdä lempipeliään pesäpalloa. Eikä Ann Chesterin käsittämätöntä vihaa tehnyt helpommaksi se, ettei Jimmyllä ollut aavistustakaan, miten hän oli sen aiheuttanut. Ann Chester oli hyvin viehättävä nuori nainen. Ja punatukkainen.

Ihmekö siis, että Jimmy – salanimen turvin – tarjoutui auttamaan Annia tämän suuressa, nerokkaassa suunnitelmassa: miten Ogdenista tehdään ihminen. Tämä nuori heittiö oli määrä ryöstää ja kuljettaa koiratarhaan, missä hän saisi nauttia samaa hoitoa kuin hemmotellut koirat: paljon liikuntoa, vähän ruokaa. Sitten matkaan tuli mutkia. Ja juuri nämä mutkat tekevät Wodehousen romaanit niin verrattoman riemukkaiksi.”

Eipä ole takakannen tekstiin paljoa lisäämistä. Käsillä on verraton hupaelma parasta A-luokkaa. Farssi rakentuu vaihdettujen henkilöllisyyksien varaan: Jim on olevinansa joku muu ja Jimin palvelija on olevinaan Jimin isä ja Jimin isä väittää olevansa palvelija.

Kirjan perusteella on tehty mykkäelokuva vuonna 1919 ja äänellinen vuonna 2005. Jälkimmäinen on pettymys kirjan lukeneille.

Pip-pip, sir!

P.G. Wodehouse
Pip-pip, sir!

Valikoima parhaita Jeeves -juttuja
WSOY 1969
The World of Jeeves 1967

”Jeeves on Wodehousen kuolemattomin hahmo, Bertie Woosterin henkilökohtainen herrasmiespalvelija, jonka älykkyydellä, oppineisuudella ja oveluudella ei ole rajoja. Hän on koomisen kirjallisuuden harvoja yli-ihmisiä ja muodostunut käsitteeksi, joka ei selittelyjä kaipaa. Patavanhoillinen Jeeves tukahduttaa taitavasti isäntänsä uhkarohkeat yritykset, on kysymyksessä sitten purppuran väristen sukkien tai pehmeän paidan käyttö, päättömät naima-aikeet tai täti Agathan, sen vanhan noidan, tapaaminen. Wodehousen riemastuttavilla Jeeves -jutuilla on vannoutunut ihailijajoukkonsa kautta maailman. Niistä on muokattu myös musikaali ja Suomessakin suurta suosiota saavuttanut tv-sarja.”

Kirja sisältää 12 tarinaa, joista osa löytyy muistakin Jeeves-kokoelmista. Kelpo kamaripalvelija ohjailee jälleen isäntänsä käytöstä ja elämää mielensä mukaan. Kertomuksessa ‘Bertie muuttaa mielensä’, Wooster haaveilee tyttärestä. Ei omasta, vaan otto-sellaisesta. Jeeves aavistaa hankkeen vaarat ja järjestää Bertien tyttölauman armoille. Siinä haihtuvat haaveet tyttärestä ja Jeeves takaa näin itsellensä ja Bertielle rauhaisat päivät. Useissa tarinoissa esiintyy Bertien kaveri Bingo Little, joka alinomaa rakastuu. Rakkaussuhteet ovat ilmeisen tuhoon tuomittuja ja seurauksiltaan katastrofaalisia. Vanhaan koulutoveruuteen vedoten Bingo kärttää Bertieltä ja Jeevesiltä apua hölmöilyihinsä. Eipä olisi kiva olla tällaisten heppujen kaverina! Kirjan sivuilta heidän toilailujaan on kuitenkin hauska seurata.


Katkelma teoksesta: ”Totta puhuakseni rugby on peli, jota en voi väittää ymmärtäväni ihan yksityiskohtaisesti, jos käsitätte mitä tarkoitan. Voin tietysti tajuta laajat yleiset periaatteet. Tarkoitan, tiedän että pääperiaatteena on jotenkin kuljettaa palloa kentällä ja saada se toisessa päässä olevan viivan taakse ja että tämän ohjelman luhistamiseksi kummankin puolen sallitaan tehdä lähimmäiselleen tietty määrä päällekarkauksia ja pahoinpitelyjä, asioita joista muualla olisi seurauksena neljätoista päivää vedellä ja leivällä ynnä muutama kova sana tuomarinpenkiltä.”


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1969: "Wodehouse on vuosikymmenien ajan kuulunut englantilaisten humoristien kärkeen, ja monet ovat meilläkin suorastaan muovanneet englantilaisen huumorin käsitteen hänen romaaniensa mukaan. Viime aikoina hieman unohduksiin joutunut, kirjoina loppuunmyyty, mutta silti yhä monien kaipaama Wodehousen keskeisin parivaljakko, huoleton ja iloluontoinen poikamiesaristokraatti Bertie Wooster ja hänen elämäänsä nerokkaasti säätelevä herrasmiespalvelija Jeeves, on nyt mainiosti valitun juttuvalikoiman myötä suorittamassa uutta kirjallista tulemistaan riemastuttavana ja ihmeen pölyttömänä, niin taaksejäänyttä yhteiskuntamuotoa kuin siinä kuvataankin. Juuri näiden tilannekomiikkaan ja Jeevesin kiipelitilanteiden ratkontaan perustuvien juttujen kertojana Wodehouse on parhaimmillaan. Paavo Lehtosen tekijänesittely on kiinnostava."