* * * * *

Sir Pelham Grenville Wodehouse (tuttujen kesken Plum tai Plummie) (1881–1975) oli englantilainen humoristi joka kirjoitti yli 90 romaania, yli 300 novellia, näytelmiä, laululyriikkaa, runoja ja esseitä. Hänellä oli sujuva, jäljittelemätön tyyli ja kertomuksissa oli poikkeuksetta koomiset juonet. Kirjojen henkilöt sanailevat sukkelasti ja joutuvat mitä eriskummallisimpiin kommelluksiin.
Useat Wodehousen teoksista parodioivat 1920 ja 1930 -lukujen Brittiläisiä aristokraatteja. Monista aiheista hän kirjoitti kokonaisia kirjasarjoja.

Hänen kirjojaan luetaan ympäri maailmaa. Käännöksiä on väsätty 28 kielelle, joista kaksitoista on sellaisia, joilla on julkaistu yli 30 teosta. Suomennoksia on myös yli kolmekymmentä. Kipaisepa kirjastoon ja tutustu!

Aina vain paranee

P.G. Wodehouse
Aina vain paranee
Gummerus 1953
Barmy In Wonderland 1952

Tässä kirjassa ei ole lordeja, hovimestareita eikä maalaiskartanoita. Toilailemassa on sen sijaan sietämätön näyttelijä Mervyn Potter, jonka vaikutuksesta lontoolainen Cyril (Barmy) Fotheringay-Phipps ajautuu hotellin aulakirjurin toimesta Broadwaylle näytelmän tuottajaksi. New Yorkissa hän oitis polttaa ihastuttavan neitokaisen hatun. Onpahan sekin konsti päästä luontevasti puheisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Kokeilkaapa. Kyseinen sanavalmis neito, Dinty Moore, ei tempusta varsinaisesti ihastunut. Palaneen tilalle Barmy kustansi tietysti uuden ja Dintyn valitsema hedelmäsalaattia muistuttava luomus oli kovasti mieleinen.

Erinäisten kommellusten jälkeen asiat näyttivät jo sujuvan mukavasti, mutta sitten kuvaan astui luurankomaisen laiha rikosoikeuden asianajaja J.Bromley Lippincott. Hän oli pelottavan näköinen mies ja hänellä oli pahaa ennustava asiakirjasalkku mukanaan. Lopulta kuitenkin Barmy ja Dinty saattoivat lähettää tällaisen sähkeen: ”Juh-huu, Kappalainen, tai Kirkkoherra. Kannet tyhjiksi piakkoin tapahtuvan vihkimisen varalta, pupuseni. Phippsit saapuvat - ja, voinen lisätä, kellojen soiton säestyksellä. Kunnioittavasti Phipps.”
Tämä on oikein mukava kirja.

Antaa Jeevesin hoitaa

P.G. Wodehouse
Antaa Jeevesin hoitaa 
Pellervo 1950
Carry on Jeeves 1925

Kirja on julkaistu myös nimellä Kyllä Jeeves hoitaa (Kirjayhtymä 1992)  

Kirja on kymmenen tarinaa sisältävä novellikokoelma. Kaikissa tarinoissa Bertie tai joku hänen ystävistään joutuu kiipeliin ja Jeeves keksii keinon selviytyä pälkähästä. Ensimmäisessä tarinassa (Jeeves ottaa johdon) kuvataan ne olosuhteet, joissa Jeeves astui Bertien elämään. Bertie oli edellisenä iltana ollut jokseenkin hilpeissä illanistujaisissa ja hänen olonsa oli vähän hontelo. Ovikello soi ja kynnyksellä seisoi arvokkaan näköinen miekkonen. 
"Saavun työnvälitystoimiston toimeksiannosta, sir. Ellen erehdy, te olette kamaripalvelijan tarpeessa." Yhdellä silmäyksellä miekkonen tajusi mistä oli kyse, meni keittiöön ja palasi kantaen lasia tarjottimella. 
"Suosittelen että maistatte tätä, sir." 
Bertie paiskasi juoman kurkkuunsa. "Hetken ajan tuntui kuin joku olisi räjäyttänyt pommin kupolissani ja jatkanut kulkua palava soihtu kädessä kurkkua myöten alaspäin; ja sitten äkkiä kaikkia tuntui olevan kunnossa."
"Paikka on teidän!"

Monessa kertomuksessa Bertie ja Jeeves käyvät sanatonta taistoa siitä, miten herrasmiehen on sopivaa pukeutua. Jeevesiä närkästyttää Bertien vapaamielinen suhtautuminen etiketin vaatimuksiin. Lopulta Bertie joutuu luopumaan niin viiksistään, pehmeistä silkkipaidoistaan, kuin ”Broadwayn Erikoisuus” hatustaankin.

Viimeisessä tarinassa (Bertie muuttaa mieltään) kertojana on Jeeves. Siinä hän toteaa: ”Työnantajat ovat samanlaisia kuin hevosetkin. Heitä täytyy osata käsitellä. Muutamilla herrasmiesten herrasmiespalvelijoilla on taito käsitellä heitä, muutamilla ei ole. Olen onnellinen voidessani sanoa, että minulla ei tässä suhteessa ole ollut mitään valittamisen aihetta.”

Antaa Psmithin hoitaa

P.G. Wodehouse
Antaa Psmithin hoitaa
Karisto 1928
Leave it to Psmith 1923

”Kuolemattoman humoristin hersyvän hauska kuvaus yritteliään nuoren miehen edesottamuksista englantilaisten maalaiskartanoiden maailmassa. Omalaatuiset lordit ja ladyt eivät lannista nokkelaa nuorukaista, joka ajautuu kommelluksesta toiseen seikkaillessaan salanimen turvin. Tapahtumat sijoittuvat vanhaan hyvään aikaan, englantilaiseen maalaisidylliin, jonka P.G. Wodehouse on kirjoihinsa niin rakastettavasti tallentanut.”

Päähenkilö esittelee oudon nimensä näin: ”Nimeni on Psmith. Pee-smith. Minun pitää kertoa teille, että aloitin elämäni ilman tuota alkukirjainta, ja isäni piti aina ankarasti kiinni vain yksinkertaisesta Smithistä. Mutta minusta tuntui, että maailmassa oli niin paljon Smithejä, ettei pieni vaihtelu olisi pahaksi. Smythe on mielestäni pelkurimaista välttelyä, enkä myöskään hyväksy liian yleistä tapaa liittää eteen toinen nimi yhdysviivan avulla. Niin päätin ottaa nimekseni Psmith. Ääntämisneuvoksi voin lisätä, ettei p kuulu.”

Tämä on ilman muuta paras lukemani Wodehousen kirja. Psmith on henkilönä yllättävä ja erikoinen. Hänen puheensa ei noudattele tavanomaisia latuja ollenkaan! Lordi Emsworth on riemastuttava kuten aina. Alati epäluuloinen sihteeri Baxter menettää itsehillintänsä ja riehuu keskellä yötä heitellen kukkaruukkuja. Vaikka asetelma on sama kuin useimmissa muissakin Wodehousen romaaneissa, Psmithin käytös ja puheenparsi tekevät tästä riemastuttavasti erilaisen. Kirjaan perustuvaa näytelmää esitettiin Lontoon Shaftesbury - teatterissa vuodesta 1930.

”Kun joskus vihdoinkin alkaa suuri vallankumous Lontoon rumuutta vastaan ja malttinsa menettäneet kirkuvat taiteilijat ja arkkitehtilaumat ottavat lopulta lainkäytön omiin käsiinsä ja riehuvat kaupungissa polttaen ja hävittäen, ei varmaankaan Wallingford-katu West Kensingtonissa säästy tulelta.”
”Meidän on muistettava, että enemmän se on Baxterin onnettomuus kuin vika, että hän näyttää vatsakatarriselta sisiliskolta.”

Freddie kosii alinomaa neiti Hallidaytä, ja tämä vain nauraa Freddielle. Psmith antaa seuraavan neuvon: ”Vakuuttakaa itsellenne: ‘tästä päivästä lähtien en rupea kosimaan ennen kuin puolisen jälkeen.’ Kun sen olette tehnyt, on helppo juttu olla kosimatta iltapäivälläkin. Ja vähitellen huomaatte, että voitte luopua siitä kokonaan. Kun kerran olette voittanut tämän halun kosia aamiaisen jälkeen, ei jatko tuota mitään vaikeuksia. Päivän ensimmäisestä kosinnasta on aina pahinta päästä voitolle.”

Etsiessään työtä Psmith laittaa seuraavan ilmoituksen lehteen:
”ANTAKAA PSMITHIN HOITAA.
Psmith auttaa teitä.
Psmith on valmis kaikkeen.
TARVITSETTEKO
Jotakuta järjestämään raha-asianne?
Jotakuta hoitamaan liikehommianne?
Jotakuta viemään koiraanne kävelylle?
Jotakuta karkaamaan tätinne kimppuun?
PSMITH TEKEE SEN
Rikostakaan ei karteta.
Mikä asia teidän lieneekään huolehdittava
(Kunhan se ei ole missään yhteydessä kalan kanssa)
ANTAKAA PSMITHIN HOITAA !”

Fred setä järjestää

P.G. Wodehouse
Fred setä järjestää
Gummerus 1950
Uncle Dynamite 1948

”Kun Otis Painter, vaikeuksien keskellä kamppaileva kustantaja, epähuomiossa liitti muutamia perin sopimattomia taidejäljennöksiä sir Aylmer Bostockin muistelmateokseen, uhkasi koleerinen sir Aylmer häntä tuhoisalla oikeusjutulla. Estääkseen veljensä täten joutumasta turmioon Sally Painter etsi apua suopeamieliseltä ja alati nuorekkaalta Fred-sedältä, Ickenhamin viidenneltä jaarlilta. Fred-setä havaitsi, että pulman ratkaisu vaati ripeää toimintaa, loistavaa strategiaa sekä melko kirpeää häikäilemättömyyttä. Onneksi hänellä oli tarpeellisia luonteenominaisuuksia ylen runsaasti, ja mestarillinen juoni, jonka hän nokkelasti punoi, johti lopuksi – konstaapeli Potterin epäluuloista, Pongo Twistletonin arkalaisuudesta, sekä majuri Brabazon Plankin asettamista esteistä huolimatta – todelliseen riemuvoittoon. P.G. Wodehouse kaikkein loistavimmassa vireessään.”

Fred-sedän elämäntehtävänä on valon ja hyvyyden levittäminen sekä nuorten ihmisten yhdistäminen. Yllättävää kyllä hän onnistuu siinä, vaikka kanssaihmiset sitä epäilevätkin. Fredin siekailemattomien suunnitelmien kokiessa tilapäisen takaiskun, sanoi Pongo näin: ”Olet yhteiskunnan vihollinen numero yksi. Levität hävitystä ja raunioita kaikkialle, niin kuin kylvökone levittää siemeniä. Elämä, vapaus ja onnen tavoittelu joutuvat perikatoon siellä, missä kuljet. Mustan surman tai jonkun muun keskiaikaisen kulkutaudin lailla sinäkin kaadat tuhansia uhreja.” 
Brabazon-Plankin mielestä Fred on yleisen turvallisuuden vihollinen. Sally on toista maata: ”Huikaiseva hymy välähti Sallyn kasvoilla. Tarjoilija, joka juuri toi kananpoikaa ’en casserole’, sai hymyn suoraan kasvoilleen ja oli vähällä pudottaa vadin.”

Tapahtumapaikkana on jälleen kerran maalaiskartano ja aiheena muutamat kihlajaiset. Fred-setä tietää nuoria paremmin, ketkä ovat soveliaita kumppaneita toisilleen ja raivaa esteet näiden onnen tieltä. Tomera sisäkkö Bean saa konstaapeli Potterin – kunhan Sally on ensin työntänyt tämän ankkalammikkoon ja Pongo hankkinut hänelle mustan silmän.

Bill oli nahjus, eikä saanut kerrottua Hermionelle tunteitaan, vaikka Fred oli neuvonut hänelle oikean menettelytavan:
- Teidän täytyy harpata hänen eteensä ja tarttua häntä ranteista.
- Voi peijakas!
- Hänen rimpuilustaan välittämättä te sitten puristatte hänet rintaanne vasten ja annatte suudelmien sataa hänen ylöspäin kääntyneille kasvoilleen. Teidän ei tarvitse puhua paljoakaan. Vain ”oma puolisoni” tai jotain samantapaista.
Heppu koetti painaa neuvot mieleensä, mutta puhuminen tuntui hölmöltä ja hän ajatteli sen sijaan huohottaa kelpo lailla. ”Harppaat, kouraiset, ravistelet, puristat, suutelet, huohotat. Selvä”

Kun vielä Pongo ja Sally sopivat entiset kiistansa ja yksi kihlaus-erehdys on purettu, onkin sydämen asiat kunnossa. Luvassa on siis kaikkein tyypillisintä Wodehousen kartanoromantiikkaa – ja hyvä niin.

Hiiop, Jeeves

P.G. Wodehouse
Hiiop, Jeeves
Jeeves-tarinoita 2
Teos 2010
The Code of The Woosters 1938

Sisältää romaanit Hiiop, Jeeves (The Code of The Woosters 1938) (julkaistu aiemmin nimellä Pulmallinen viikonloppu 1939) ja Huomenta Jeeves (Joy In The Morning 1946) (julkaistu aiemmin nimellä Rakkauden hulluus 1948) sekä novellin Bingo Pulassa (Clustering Round Young Bingo 1925) kokoelmasta Carry On Jeeves (1925)

"Hiiop, Jeeves koostuu kahdesta romaanista ja yhdestä novellista, joissa Jeevesin kekseliäisyys venytetään äärimmilleen. Carry on, Jeeves -tarina kertoo Bertien ja Jeevesin alkutaipaleesta. Sangen nopeasti Bertie nimittäin huomaa ettei tule toimeen ilman Jeevesiä, joka ratkoo kaikki pulmat kihlauksista ystävien raha- ja rakkaushuoliin. The Code of the Woosters -tarinassa Dahlia-täti vaatii Bertietä menemään erääseen antiikkiliikkeeseen mulkoilemaan ylimielisesti hopeista lehmikermakkoa, jota Dahlian aviomiehen lisäksi havittelee myös Sir Watkyn. On suostuttava, kuuluuhan Woostereiden motto: kaveria ei jätetä pulaan. Kokoelman päätösnovellissa kuvaillaan miten pukeutuu hyvin pukeutuva herrasmies.
Hiiop, Jeeves on vastustamattoman herkullinen ja hulvaton kurkistus Bertie Woosterin ja hänen ystäviensä monimutkaiseen elämänmenoon sekä monitaitoisen Jeevesin ällistyttävään kykyyn kääntää kaikki parhain päin. Ollapa kaikilla apuna Jeeves!"

Ensimmäinen romaani "Hiiop Jeeves" on ilmestynyt suomeksi aiemmin nimellä Pulmallinen viikonloppu (WSOY 1939). Tarina alkaa viattomasta hopeaesineestä. ”Se oli hopeinen lehmä. Mutta kun sanon lehmä, älkää kuvitelkokaan, että se olisi esittänyt jotakin säädyllistä, oman arvonsa tuntevaa märehtijää, sellaista, jonka näkee ahtavan sisäänsä ruohoa lähimmällä niityllä. Tämä oli kaamea, virnuileva, hornamainen elukka...”

Liikkeelle panevana voimana on Dahlia-täti. ”Jos voisin elää elämäni uudelleen, niin aloittaisin sen orpona ilman mitään tätejä, Jeeves. Eikö Turkissa pistetä tätejä säkkeihin ja upoteta Bosporiin?” ”Odaliskeja, sir, ymmärtääkseni. Ei tätejä.” ”Miksi ei tätejä? Kuinka paljon pahaa he saavatkaan aikaan maailmassa. Kuulehan Jeeves! Voit sanoa minun sanoneen, että kun joku viaton, siivo mies joutuu jo kolmatta kertaa pahaan liemeen, niin jos tarkasti tutkii, keksii tädin, joka on tyrkännyt hänet sinne.” 
Bertram (Bertie) Wooster ja hänen herrasmiespalvelijansa Jeeves matkaavat maaseudulle selvittelemään Augustus (Gussie) Fink-Nottlen lemmensotkuja. Dahlia-tädin kiristämänä sieltä on myös anastettava tuo hopeinen kermakannu. Perillä kartanossa odottavat tuomari Watkyn Bassett ja diktaattoriksi pyrkivä Roderick Spode.

Niin kuin siinä ei olisi kylliksi, neitokaiset Stephanie (Stiffy) Byng ja Madeline Bassett pistävät lusikkansa soppaan. Wodehouse keittääkin tässä kirjassa ensiluokkaisen sopan! Jos Gussien ja Madelinen kihlaus peruuntuu, täytyy Bertien naida ”tämä kauhea Madeline.” Otettuaan yhteen hirmuisen Spoden kanssa ja syöksyttyään tämän manööverin jälkeen suin päin Dahlia-tädin kanssa lattialle tempoilevaksi läjäksi Bertie huomaakin että kartanossa ”tapahtuu aina yhtä ja toista, ellei yhtä, niin ainakin toista.” Onneksi kelpo Jeeves tietää koodin, jolla Spode saadaan lauhkeaksi. ”Mr.Spoden mahti vahingollisten tekojen suorittamiseen suuresti vähenisi, jos te ilmoittaisitte hänelle, että tiedätte kaiken Eulaaliasta, sir.” Kun vain Bertie muistaisi koodin oikeaan aikaan! Tämä on Wodehousea parhaimmillaan.

”Ihmiset odottavat, että kappalainen hoitaa innokkaasti kirkolliset velvollisuutensa. He ajattelevat häntä vain mieheksi, jonka on saarnattava heettiläisistä ja jebusilaisista ja sen sellaisesta, sanottava sana ajallaan luopiolle, vietävä ruokaa ja peitteitä sellaiselle vuoteen omana oleville, jotka sen ansaitsevat, ja tehtävä muuta sen kaltaista. Kun he huomaavat hänen ryöstävän poliiseilta kypäriä, he katsahtavat häneen kulmainsa alta ja arvostelevasti ja kysyvät, onko hän oikea mies siihen toimeen.”

Toinen romaani "Huomenta Jeeves" on ilmestynyt suomeksi aiemmin nimellä Rakkauden hulluus (Nide 1948). Kaksi typerää liikemiestä eivät saa aikaiseksi salaista liikeneuvottelua ja sitä yritetään järjestää noin 300 sivua. Älyniekkana on Jeeves, Bertie Woosterin herrasmiespalvelija. Kapuloita rattaisiin yrittävät pistää jääräpäinen konstaapeli, muuan idioottimainen nuorimies ja Edwin, kamalin pojannaskali, joka koskaan on khakihousuissa juoksennellut. Onneksi hän sattui oikeaan aikaan kumartumaan, housuntakamukset kireinä ja kutsuvina, joten potku osui kohdalleen.

Taustalla vaanii koko ajan kovaksikeitetty Agatha-täti, joka syö rikkinäisiä pulloja ja kiusaa uhrejaan täysikuun aikana. Väärinkäsityksiä ja sähläämistä riittää, toiset pyrkivät kihloihin ja Bertie koettaa parhaansa mukaan kihlausta vältellä. Paikalla on Florence Craye, jonka kihlaukselta Bertie jo kerran välttyi. Nyt hän on vaarassa joutua uudelleen kihloihin Florencen kanssa ja saa mustasukkaisen poliisimies Stilton Cartwrightin epäluulot niskaansa. Juonia punotaan ja öisin hiiviskellään. Kirjassa on herkulliset kohtauksensa, mutta jotenkin lukeminen tuntui työläältä. Joko Wodehouse ei ole ihan parhaassa vedossaan tai sitten olen lukenut jo liian monta Wodehousen kirjaa. Ehkä en vain ollut ihan sopivassa mielentilassa tällaiseen.

Huimapää Jill

P.G.Wodehouse

P.G. Wodehouse
Huimapää Jill
Otava 1934
Jill the Reckless 1920

Jill on reipasotteinen neitokainen joka elää Chris-enon holhouksessa. Eno törsää Jillin perintörahat ja sulhanen laittaa välit poikki. Niinpä pennitön Jill lähtee enonsa kanssa New Yorkiin onneaan etsimään. Sankaritar hakeutuu kuorotytöksi ja joutuu monenlaisiin seikkailuihin. 
Wodehouse kirjoitti musikaalitekstejä ja näyttämön takainen maailma oli hänelle tuttua. Monissa hänen kirjoissaan liikutaankin näyttämöseurueiden parissa. 
Mukavan sanailun siivittämänä seurataan lemmenasioiden kehitystä uusien tuttavin ja Lontoosta putkahtaneiden ystävien kesken. Taustalla on koko ajan lapsuudenystävä Wally, joka pikkupoikana kiusoitteli Jilliä. Kirjan henkilöt kuvataan elävästi ja kirjaa on mukava lukea.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1934: "Wodehouse on Englannin humoristisista ajanvietekirjailijoista kuuluisimpia. Tässä laajahkossa romaanissa ei hänen leikillinen puolensa kuitenkaan ole voimakkaimmillaan, mutta sen sijaan siinä on jonkin verran todellista kaunokirjallisuutta lähentelevää ihmiskuvausta. Tapahtumat ovat alkujaan sijoitetut Lontooseen, mutta päähenkilöt, reipas Jill keinottelevine enoineen, hänen ikävä sulhasensa, huoleton hyväsydäminen Freddie ym, siirtyvät toinen toisensa jälkeen sitten New Yorkiin."